Kirurgia
Lemmikkien leikkaukset
Käpälämäessä on käytössä nykyaikaiset anestesialaitteet, anestesian valvonta laitteet sekä leikkausmenetelmät. Pyrimme varaamaan kaikki leikkausajat päivän alkuun jotta leikkauspotilailla on riittävästi aikaa toipua nukutuksesta ennen kotiin lähtöä. Leikkauksen jälkeen potilaan heräämistä ja vointia tarkkaillaan 1-6 tuntia erillisessä heräämössä. Potilasta ei luovuteta omistajalle ennen kuin se on kunnolla herännyt ja valmis lähtemään kotiin. Lemmikin omistajineen ei ole mahdollista olla mukana potilaan valmistelussa, leikkaussalissa tai heräämössä.
Esivalmistelut kotona
Leikkauspotilaan tulee olla ennen toimenpidettä ravinnotta 10 tuntia, juoda saa normaalisti. Ennen vastaanotolle tuloa olisi huolehdittava että lemmikillä on ollut mahdollisuus käydä tarpeillaan. Kovin likainen potilas kannattaa myös pestä edellisen iltana.
Vastaanotolla
Vastaanotolla eläin saa ensimmäiseksi esilääkityksen pistoksena lihakseen. Omistajan kanssa käydään samalla vielä läpi leikkauspäivän ohjelma sekä sovitaan kotiin lähtöajasta. Kun esilääkkeet alkavat vaikuttaa siirretään potilas omistajaltaan valmisteluhuoneeseen. Potilaalle annetaan happea ja se laitetaan suonen sisäiseen nestetippaan, jonka kautta annostellaan varsinaiset nukutusaineet. Potilas intuboidaan inhalaatioanestesia laitteeseen josta se hengittää nukutusaineen ja hapen seosta koko leikkauksen ajan. Leikkauspotilas on kytkettynä toimenpiteen ajan erilaisiin valvontalaitteisiin, joilla sen vointia ja anestesian syvyyttä valvoo sekä koulutettu pieneläinhoitaja että leikkauksesta vastaava eläinlääkäri.
Leikkauksen jälkeen
Leikkauksen jälkeen potilas siirretään ja peitellään lämpimästi erilliseen heräämöön, jossa sen vointia ja heräämistä seuraa pieneläinhoitaja. Tavallisesti eläimet heräävät kotiinlähtökuntoon 1-6 tunnissa. Tämä on kuitenkin yksilöllistä. Potilasta ei kuitenkaan koskaan kotiuteta ennen kuin se on toipunut kunnolla nukutuksesta.
Kotiinlähtö
Pieneläinhoitaja kotiuttaa leikkauspotilaat sovittuun aikaan ja kertaa omistajan kanssa kotiutus – ja mahdolliset lääkitys ohjeet. Tarvittaessa sovitaan myös aika jälkikontrolliin.
Käpälämäessä suoritettavia leikkauksia
- Lemmikkien steriloinnit ja kastroinnit
- Keisarinleikkaukset
- Kasvainten leikkaukset
- Ruansulatuskanavan leikkaukset
- Tyräleikkaukset
- Virtsateiden leikkaukset
- Anaalialueen leikkaukset
- Ihoplastiat
- Silmäluomien leikkaukset
- Korvasairauksien leikkaukset
- Nielunalueen leikkaukset
- Laparatomiat
- Amputaatiot
